Parturi-kampaamo Tukkatalon toimitusjohtaja Kadri Oja

Parturi-kampaamo Tukkatalossa taustamusiikki täydentää palvelukokemusta

Parturi-kampaamo Tukkatalon toimitusjohtaja Kadri Oja
Kampaamoissa taustamusiikin merkitys on suuri: musiikilla vaikutetaan asiakkaiden viihtyvyyteen, luodaan haluttua tunnelmaa ja häivytetään muita kampaamon ääniä.

Parturi-kampaamo Tukkatalon toimitusjohtaja Kadri Oja ja hänen tiiminsä kertovat, kuinka taustamusiikilla voidaan täydentää palvelukokemusta ja miten musiikista saadaan kaikki potentiaali hyödynnettyä.

Helsingissä toimiva Parturi-kampaamo Tukkatalo on perheyritys, joka on aloittanut toimintansa jo 54 vuotta sitten. Sittemmin Tukkatalo on laajentanut toimintaansa ja toinen liike avattiin Espoon Keilarantaan viisi vuotta sitten. Tukkatalon liiketoimintaa on pyörittänyt vuodesta 2017 lähtien haasteita rakastava, virolaistaustainen Kadri Oja. ”Aloitin Tukkatalossa noin 22 vuotta sitten ollessani 18-vuotias ja minut otettiin nopeasti osaksi perhettä”, muistelee Kadri.

Musiikki luo positiivista ilmapiiriä ja hyvää energiaa

Musiikki on ollut tärkeä osa Kadrin elämää jo lapsuudesta saakka. ”Pienestä asti olen saanut tanssia ja laulaa musiikin mukana”, hän muistelee. ”Musiikki luo mielettömän hyvän fiiliksen, kun tekee mieli tanssia tai poistaa väsymystä tai surua”, Kadri jatkaa. Hän muistuttaa, että musiikin auttavaan voimaan voi aina tukeutua, oli elämäntilanne mikä tahansa.

Tukkatalossa musiikki soi aina ja mikäli musiikki on jäänyt laittamatta päälle, on kampaamossa huomattu heti, että jotain puuttuu. Musiikki vaikuttaa koko Tukkatalon tiimiin luoden positiivista ilmapiiriä ja hyvää energiaa.

Musiikki valitaan tilanteen mukaan täydentämään palvelua

Tukkatalossa musiikkia hyödynnetään kokonaisvaltaisesti. Taustamusiikki lisää asiakkaiden ja työntekijöiden viihtyvyyttä, sillä luodaan haluttua tunnelmaa ja se tasoittaa kampaamosta tulevia muita ääniä. Tukkatalon musiikin äänenvoimakkuuteen kiinnitetään huomiota, jotta musiikki toimii positiivisena tekijänä eikä aiheuta häiriötä. ”Musiikki ei saa missään nimessä olla liian kovalla”, korostaa Kadri.

Musiikkigenre vaihtelee palvelun ja tilanteen mukaan. ”Kun tehdään intialainen päähieronta, soitetaan rauhallista yoga-musiikkia”, kertoo Kadri. Tukkatalon musiikki vaihtelee myös viikonpäivien ja vuodenaikojen mukaisesti. ”Viikonloppuisin soitetaan rytmikkäämpää viikonloppumusiikkia”, kuvailee Kadri.

Kampaamon tunnelmaan voi vaikuttaa valinnoilla

Tukkatalon asiakkaat suhtautuvat taustamusiikkiin positiivisesti. Kadri kertoo, että välillä asiakkaat innostuvat hyräilemään tutun biisin mukana. Kadri ja Tukkatalon tiimi antavat vinkiksi muille kampaajille miettiä, millaisen tunnelman ja mielikuvan he haluavat kampaamostaan välittää asiakkailleen. ”Jokainen luo omalla sisustuksella, musiikilla ja palveluillaan oman näköisen parturi-kampaamon”.

Musiikkiluvat on maksu muiden kulujen joukossa

Musiikkilupien maksamista Kadri pitää maksuna muiden juoksevien ja kiinteiden kulujen joukossa. ”Kun kerran on sopimus tehty, niin kaikki sujuu itsestään eteenpäin”, kertoo Kadri. Hän pitää myös hyvänä asiana, että Gramexin ja Teoston laskut tulevat yhdessä ja laskut voi hoitaa verkossa. Tukkatalon tiimi kiittää Musiikkilupia tekemästään työstä: ”kiitos, että hoidatte musiikin tekijöille heidän ansaitsemansa korvauksen”.

Asiakkailta kuultua -sarja kertoo, miten taustamusiikkia käytetään yrityksissä

Asiakkailta kuultua -sarjassa esittelemme asiakkaitamme eri toimialoilta ja kysymme musiikinkäyttötottumuksista ja musiikin merkityksestä niin arjessa kuin työssä. Lue lisää taustamusiikin hyödyistä yrittäjille – täältä löydät lisää kokemuksia musiikkiluvista ja taustamusiikin käytöstä.

Kampaamoiden taustamusiikkiluvista:

Taustamusiikki asiakastilassa -lupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD) kampaamon tai kauneushoitolan asiakastiloissa. Lupa on toimipaikkakohtainen. Jos samassa tilassa toimii useita eri yrittäjiä, riittää, että yrittäjät hankkivat yhteisen luvan.

Osta lupa

Liittyvät artikkelit

K-Supermarket Lippulaivassa soi neljänlainen musiikki yhtä aikaa 

Kun kaikki mahdolliset kilpailijat löytyvät kymmenen minuutin automatkan päästä, on erottuminen kilpailusta entistä tärkeämpää, toteaa K-Supermarket Lippulaivan kauppias Juuso Österman.

Vuoden musiikkioivallus -palkinto Lähiöbotox: African Metal Tour -dokumenttisarjalle 

Lähiöbotox: African Metal Tour palkittiin Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa 6.9.2024. Palkinnolla nostetaan esiin innovatiivista ja kekseliästä…

Tuotantoyhtiöt ovat löytäneet AV Musicin – "Tulkkina kahden maailman välillä"

AV Musicin Licensing Manager Eveliina Pitkänen kertoo, että asiakkaat ovat löytäneet nopeasti marraskuussa 2023 avatun palvelun. Palvelun avulla on autettu…

Musiikilla luot tunnelmaa ja vahvistat brändiä – musiikki pienyrittäjälle helposti nettiradiosta 

Nettiradio on budjettiystävällinen tapa soittaa musiikkia liiketiloissa.