naisia jumppaamassa yhdessä puistossa liikuntatunnilla

Puistojumpan musiikkiluvat: näin valitset oikean luvan

naisia jumppaamassa yhdessä puistossa liikuntatunnilla

Minkälainen musiikkilupa tarvitaan puistojumpan ohjaamiseen? Lupa valitaan jumpan järjestäjän kokonaistuntimäärän mukaan
– oikea lupa puistojumpan järjestäjälle on joko Liikunnanohjaajan musiikkilupa tai Musiikki ohjatussa liikunnassa -lupa.

Monipuolinen musiikki: syy rakastua puistojumppaan

Kesäsäiden saapuessa sisätreenit siirtyvät ulos puistoihin ja rannoille. Puistojumppaa järjestävät yksityiset ohjaajat, kaupungit ja liikuntakeskukset ympäri Suomen.

Puistojumppa on kaikille sopivaa hyvän mielen liikuntaa, jossa musiikilla on tärkeä rooli. Parhaat puistojumppamusiikit ovatkin sekoitus takavuosien hittejä, tuoreimpia kesäbiisejä ja tsemppaavaa, liikkeisiin sopivaa poppia Suomesta ja ulkomailta.

“Puistojumpan taustalla soi kaikkea mahdollista, kuluneista diskorenkutuksista Arttu Wiskariin ja Mark Ronsoniin, eli joukkoon mahtuu lähes väistämättä myös omia lemppareita. Jos joku kappale ärsyttää, voi luottaa siihen, että seuraava kappale on jotain ihan muuta”, kuvaa Eastori-blogin Anna Väre osuvasti Viisi syytä rakastua puistojumppaan -jutussaan. 

Kun puistojumpan järjestäjä on huolehtinut musiikkiluvasta, voi jumpassa käyttää mitä musiikkia vain. 

Taustamusiikki ohjatussa liikunnassa
-lupa kattaa myös puistojumpat

Jos puistojumpan järjestäjällä on voimassaoleva Taustamusiikki ohjatussa liikunnassa -lupa, sisältyvät puistojumppatunnit samaan lupaan. Puistojumppatunnit tulee lisätä yrityksen muuhun tuntimäärään OmaLupa-palvelussa niille kuukausille, joilla puistojumppaa järjestetään. 

Liikunnanohjaaja ei tarvitse henkilökohtaista lupaa, jos liikunta- tai kuntokeskuksella on taustamusiikki ohjatussa liikunassa -lupa jo hankittuna. Tähän lupaan ei tosin sisälly tallentaminen, eli jos puistojumpan musiikki tallennetaan esim. netistä muistitikulle tuntia varten, tulee ohjaajalla tai toimipaikalla olla erillinen tallennuslupa.

Liikunnanohjaajan musiikkilupa kattaa
60 tuntia vuoden aikana

Liikunnanohjaajan musiikkilupa sopii ohjaajille, jotka käyttävät musiikkia kalenterivuoden aikana enintään 60 ohjatulla tunnilla. Lupa sisältää myös musiikin tallentamisen – kyseessä on siis näppärä ja kattava lupa esimerkiksi freelancereille ja liikunnanohjausta sivutyönä tekeville.

Tämä lupa ei ole toimipaikkaan sidottu, vaan se on ohjaajalle henkilökohtainen.

Ohjaaja: muista päivittää tuntimääräsi OmaLupa -palvelussa!

Taustamusiikki ohjatussa liikunnassa -luvan hintaan vaikuttavat kuukausikohtaiset, toteutuneet tuntimäärät. Muista siis raportoida kuukausikohtaiset tuntimäärät OmaLupa-palvelussa, jotta laskusi ovat ajantasalla.

Tuntimääriä voi päivittää joka laskutusjaksolla aina laskutukseen asti. Lähetämme sähköpostimuistutuksen tuntimäärän päivityksestä  kaikille tämän luvan asiakkaille aina laskutuksen lähestyessä – kannattaa siis huolehtia siitä, että yrityksen sopimusyhteyshenkilön sähköpostiosoite on OmaLupa-palvelussa oikein!

Puistojumppakausi on jo aluillaan, joten nyt kannattaa hoitaa myös lupa-asiat kuntoon. Liikunta-alan musiikkiluvat ostat näppärästi verkosta täältä.

Liittyvät artikkelit

K-Supermarket Lippulaivassa soi neljänlainen musiikki yhtä aikaa 

Kun kaikki mahdolliset kilpailijat löytyvät kymmenen minuutin automatkan päästä, on erottuminen kilpailusta entistä tärkeämpää, toteaa K-Supermarket Lippulaivan kauppias Juuso Österman.

Vuoden musiikkioivallus -palkinto Lähiöbotox: African Metal Tour -dokumenttisarjalle 

Lähiöbotox: African Metal Tour palkittiin Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa 6.9.2024. Palkinnolla nostetaan esiin innovatiivista ja kekseliästä…

Tuotantoyhtiöt ovat löytäneet AV Musicin – "Tulkkina kahden maailman välillä"

AV Musicin Licensing Manager Eveliina Pitkänen kertoo, että asiakkaat ovat löytäneet nopeasti marraskuussa 2023 avatun palvelun. Palvelun avulla on autettu…

Musiikilla luot tunnelmaa ja vahvistat brändiä – musiikki pienyrittäjälle helposti nettiradiosta 

Nettiradio on budjettiystävällinen tapa soittaa musiikkia liiketiloissa.