Suomalaisissa kauppakeskuksissa tutkitaan musiikin käytön arvoa ja hyötyjä asiakkaille sekä henkilöstölle
Tutkimuksissa selvitetään, miten liiketoimintaan vaikuttaa, jos myymäläympäristössä soi brändin mukaan mietitty soittolista verrattuna satunnaisesti valittuun soittolistaan. Kaiken keskiössä on asiakaskunnan sekä henkilökunnan kokemus musiikista liiketilaympäristössä.
Kauppakeskuksista mukana ovat Vantaan Jumbo-Flamingo, Helsingin Kannelmäen Kaari, Tampereen Ratina ja Raision Mylly. Musiikin vaikutuksia tutkitaan myös myymälätasolla edellä mainittujen kauppakeskusten Suomalaisissa Kirjakaupoissa. Päivittäistavarakaupoista mukaan on valittu S-Market Pendoliino Tampereelta.
Tuloksia erilaisten soittolistojen vaikutuksista saadaan kevään 2024 aikana. Tulokset auttavat yrityksiä tekemään dataan perustuvia päätöksiä siitä, millaista musiikkia kannattaa soittaa parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen ja henkilökunnan työviihtyvyyden takaamiseksi.
”EU Music 360 -tutkimusprojektissa pyritään selvittämään musiikin arvoa eri toimialoilla sekä käyttöympäristöissä. Suomessa keskitymme kaupan alaan, josta meillä on mukana kuusi erinomaista kumppania, jotka haluavat kuulla asiakaskuntaansa, ymmärtää paremmin musiikin käytön luomaa tunnekokemusta sekä kehittää tutkimustiedon avulla liiketilojensa asiakaskokemusta ja tuloksellisuutta”, iloitsee GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtaja Lauri Ogawa.
GT Musiikkiluvat Oy on tekijänoikeusjärjestö Gramexin ja Teoston omistama yritys, joka vastaa tutkimuksen toteuttamisesta Suomessa yhteistyössä kyselykumppani Feedbacklyn kanssa. Musiikkia käyttävien yritysten suorittamien lupamaksujen kautta tilitettävät tekijänoikeuskorvaukset ovat tärkeä tulonlähde musiikin ammattilaisille, kuten tekijöille ja esittäjille.
”On hienoa olla mukana tutkimuksessa, joka tuottaa sellaista dataa, jonka yhdistäminen omiin valittuihin datapisteisiin auttaa meitä löytämään keinoja kehittää niin asiakas- kuin työntekijäkokemustakin. Vaihdamme taustamusiikkia myymälöissämme mm. vuodenajan ja kampanjoiden mukaan, ja taustamusiikin merkitys on iso esimerkiksi äänenvoimakkuuden, genren, tempon ja äänenlaadun osalta”, kiteyttää Suomalaisen Kirjakaupan liikepaikkapäällikkö Ari Hokkanen.
”Olemme innoissamme mahdollisuudesta olla mukana tässä tutkimuksessa. Haluamme jatkuvasti kehittää sekä asiakas- että työntekijäkokemustamme ja uskomme, että taustamusiikilla on näihin molempiin merkittävä vaikutus”, toteaa kauppakeskus Myllyn markkinointipäällikkö Mira Salo.
”Varsinkin henkilökunta on saanut musiikista lisäbuustia ja osa on jopa huomannut hyräilevänsä musiikin mukana. Myös asiakkaat ovat osoittaneet positiivista kiinnostusta tutkimukseen”, sanoo S-market Pendoliinon marketpäällikkö Anne Kaskela.
Lisätietoja:
Lauri Ogawa
Toimitusjohtaja
GT Musiikkiluvat Oy
050 395 6131
Mira Salo
Markkinointipäällikkö
Kauppakeskus Mylly
040 778 5515
Ari Hokkanen
Liikepaikkapäällikkö
Suomalainen Kirjakauppa
040 595 0481
Anne Kaskela
Marketpäällikkö
S-market Pendoliino
010 767 1070